Thursday, November 13, 2014

Makumatka Amerikkaan

Olin 8. lokakuuta Otsolan Kansalaisopiston amerikkalaisella kokkauskurssilla :) Opettajanamme toimi Ilkka Ruonala. Kurssilla tutustuimme amerikkalaiseen ruokakulttuuriin ja valmistimme ryhmissä moniosaisen ja maittavan illallisen. Koska USA on maailman suurimpia valtioita, se on toiminut tehokkaana kulttuurien sekoittajana monillakin eri elämän osa-alueilla ja niin myös ruokakulttuurissa. Kaikki merkittävät etniset ruokakulttuurit ovat edustettuina Amerikassa. 
Alkuruokamme oli melko runsas! Caesar-salaattia, Waldorfinsalaattia, perunan "kuoria" pekonilla ja cheddarilla sekä aurajuusto-dippikastiketta.
Oregon tuottaa riistaa, Texasin karjankasvattajat muhkeaa pihvilihaa, Virginia on tunnettu kinkuistaan ja kanoistaan, kun taas Washingtonin osavaltio ravuistaan ja lohistaan sekä pohjoismaalaisten asuttama Minnesota voileipäpöydästään, sillistä ja tanskalaisista leivonnaisista. Suurkaupungeissa monilla kansalaisuuksilla on omat kaupunginosansa, kuten kiinalainen ja italialainen. Lisäksi amerikkalaisuuteen liitetään varsin usein kaikkialle maailmaan levinnyt pikaruoka: hampurilaiset, hotdogit, Coca-Cola yms :) Myös tuttu ja tyypillinen on suuri amerikkalainen T-luupihvi. Kuten Italia ja Ranska ovat saavuttaneet kuuluisuutta ruokalajeillaan, samoin on myös Pohjois-Amerikka esittänyt omaperäisiä ja erinomaisia ruoanvalmistustaitojaan maailmalle. Esimerkkeinä voidaan mainita tulinen Cajun-keittiö, hienostunut Creole-keittiö ja Tex-Mex -keittiö.
 Väliruokamme koostui savupekoni-hernekeitosta ja alla olevista paahdetuista juustoleivistä ;)
Pääruoaksi valmistimme makkarachiliä ja riisiä. Makkarachilissä on mm. naudanpaistia, chorico-makkaraa, chiliä, paprikaa, chilitomaattimurskaa sekä runsaasti mausteita! 

Periamerikkalaiseen ateriointiin kuuluvat tuhdit annokset ja välitön, ystävällinen palvelu. Juhlapäivinä pidetään traditioita yllä ympäri Amerikkaa. Kiitospäivänä jokseenkin jokaisessa perheessä tarjotaan kalkkunapaistia ja kurpitsapiirasta. Jouluna tarjoillaan lämmikkeeksi eggnogia eli munista, kermasta, sokerista ja viskistä tai rommista valmistettua "glögiä" ja myös jouluaterialla tarjotaan usein leipätäytteistä kalkkunaa sekä jälkiruokana luumuvanukasta. Pääsiäisenä tehdään possupaistia ja rusinakastiketta. Itsenäisyyspäivänä on piknikin vuoro ja ruokakoriin pakataan melkoisella varmuudella kuorrutettuja kananpojan paloja eli fried chicken, salaatteja ja muffinseja. Amerikkalaiseen keittiöön kuuluvat myös kampasimpukkakeitto, hummerit, juustokakut mansikkakastikkeineen, pannukakut vaahterasiirapilla, rapeat salaatit (kuten Waldorf- ja Caesar-salaatti)
Jälkiruoatkaan eivät olleet mitään kevyitä! Yläkuvassa amerikkalaista juustokakkua mansikkakastikkeella ja alakuvassa apple pie eli amerikkalainen omenapiiras vaniljakastikkeella. Tarkoituksena oli leipoa myös pekaani-kurpitsapiirasta, mutta se jätettiin väliin ajanpuutteen vuoksi. Mutta näiden herkkujen jälkeen ei kyllä mahaan olisi muuta mahtunutkaan :)
Ruokajuomaksi USA:ssa nautitaan usein kylmää vettä, Coca-Colaa tai joskus myös kylmää maitoa. Juhlavammilla aterioilla tarjotaan kalifornialaista viiniä. Myös kylmä olut on erittäin käytetty vaihtoehto erityisesti barbeque-illoissa eli grillitapahtumissa. Amerikassa järjestetään runsaasti grillaukseen liittyviä festivaaleja ja muita ruokatapahtumia :)

-Essi

2 comments:

  1. Nyt näyttää kyllä herkulliselta! Siellä on ollutkin oikein kunnon ateriat.

    Sähän voisit tehdä kohta oman makumatka Amerikkaan ohjelman, mä voisin innokkaana gulinaristina tulla mukaan ja poimia sieltä reissulta ne maut joita sä et löydä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Totta, olis kyllä komeeta joskus käydä jossain pidemmällä matkalla ja tutustua lähemmin tietyn maan ruokakulttuuriin. Olin myös raakasuklaan valmistuskurssilla ja Elinvoimaa raakaravinnosta -kurssilla, niistäkin tulossa juttua :)

      Delete

Thanks for your comment! ♥