April 30, 2015

Zooplus-tilaus

Moikka ja hyvää vappua lukijoilleni! Ajattelin tulla kertomaan Ilpon kuulumisia ja esittelemään zooplus.fi:n tilauksen. Ilpolla menee oikein mainiosti :) Hän elää kanin elämää täysillä ja oppii kokoajan uusia juttuja. Lempparipuuhaa Ilpon mielestä on makoilla keskellä olkkarin mattoa ja rouskutella heinää eteisessä paperipussista. Tuoreruokaa se söisi niin paljon kuin vain sille antaisi ja tähän mennessä kaikki kokeilemamme vihannekset ja hedelmät kelpaavat paprikaa lukuunottamatta :) Lemppareita taitavat olla salaatti ja banaani! Kuin myös omppu ja parsakaali. Heinää Ilpo kuluttaa tosi paljon, mikä on vain hyvä asia!
Ilpo tutkimassa zooplussan isoa pakettia. Mitähän sieltä löytyy..?
Ilpo saa olla vapaana koko sen ajan kun mekin olemme hereillä ja kotona, joten yöksi se menee häkkiin. Joskus iltaisin häkkiin saaminen on aika haasteellista, koska Ilpo tekee kaikkensa ettei sinne joutuisi :D Joskus harmittaa hänet sinne laittaa mutta teemme niin kuitenkin vain Ilpon omaksi parhaaksi, jottei se yöllä pureskelisi esim. sähköjohtoja. Alueella, jossa Ilpo saa koko päivän ulkoilla, ei ole yhtään johtoja, mutta koska alueen, jossa Ilpo saa olla ja missä ei, rajaa vain matala pienjyrsijöille tarkoitettu aita niin on paras, että Ilpo viettää yönsä häkissä. Muutaman kerran Ilpo on kyseisen aidan yli hypännyt (helposti), mutta suurempia vahinkoja ei ole sattunut. Ilpo ei esim. nakerra tuolin tai pöydän jalkoja eikä listoja, eikä myöskään ruiki muualle kuin omaan vessaansa. Meitäkään se ei ole kertaakaan purrut. Muuten Ilpo on todella utelias ja menevä pupu, mutta mitä käsiteltävyyteen tulee, hän ei aina ole yhteistyöhaluinen :D Silittää se kuitenkin antaa hyvin. Sen saa nostettua syliin helpoiten häkistä tai eteisen pahvimökistään ja kokoajan edetään parempaan suuntaan :) Pitäisi vaan itsekin uskaltaa olla tiukempi. Treenaamme joka päivä!
Zooplussan paketista löytyi kanitunneli, josta on tullut Ilpon uusi suosikkilelu :)
Tilasin myös luonnonpuusta valmistetun pajusillan, josta saa taitettua myös mökin (alakuvassa). En tiedä mistä johtuu, mutta Ilpo tykkää nuolla kyseistä puunkuorta :)
Paketista löytyi myös Trixie kynsisakset ja Kerbl luonnonharjasharja :)
Ruoka/heinäpallo sisältyi myös tilaukseen :)
Vähän pitää aina herkkujakin ostaa varastoon :D Tässä JR Farmin Mr. Woodfield Roll 'n' Fun nakerrettava herkkuvälipala, jossa on mm. luonnonpuuta, hirssiä, kehäkukan kukintoja ja ruusunlehtiä. Sen voi ripustaa häkkiin :)
Tämä on  myöskin JR Farmilta: pajupallo, jonka sisältä löytyy kuivattua omenaa.
Tämä on JR Farmin claw pyramid eli kivennäisainepitoinen luonnonsavipyramidi, jossa voi teroittaa kynsiä sekä kuluttaa hampaita :) Pyramidi koostuu luonnonsavesta, vehnästä, porkkanasta ja persiljasta.
Lisäksi paketista löytyy vielä kanivaljaat, joita meidän tässä keväällä pitäisi alkaa totuttaa, jotta päästään kesällä ulos :)


-Essi & Ilpo

April 20, 2015

Raakasuklaan peruskurssi

Olin viime vuoden puolella Otsolan kansalaisopiston järjestämällä raakasuklaan valmistuskurssilla, mutta olen kokonaan unohtanut siitä postata! :) Joten tässä nyt olis. Kurssi oli siis 11.10.2014 ja opettajana toimi Jani Wahlman. Hänen kahvi- ja suklaa-aiheisen bloginsa löydätte osoitteesta: http://kahviaetsuklaata.blogspot.fi/.
Kurssilla perehdyimme ensin suklaan (kaakaon) historiaan sekä teolliseen valmistukseen, terveysvaikutuksiin ja ravintorikkauteen sekä raakasuklaan valmistukseen tarvittaviin välineisiin ja aineksiin. Terveysvaikutuksista voit lukea lisää esim. tästä postauksestani, josta löydät myös raakasuklaa-konvehtien ohjeen :) Raakakaakaohan on oikea superfood, joten sitä voi nauttia hyvillä mielin!
Kaakaopapujen käsittely ravinnoksi alkoin 3000 vuotta sitten. Suklaa on alunperin ollut vain jumalten ruokaa eikä se ollut rahvaiden saatavilla. Silloin nautitusta suklaasta 90% oli eräänlaista arvokasta suklaajuomaa. Kaakaopapuja käytettiin myös virallisena valuuttana. 

Nykyisin kaakaon viljely on melko hankalaa, koska parhain alue sen kasvulle on vain noin 20 astetta päiväntasaajan molemmin puolin. Norsunluurannikolta tulee 35% kaakaon tuotannosta. Kiloon suklaata tarvitaan 300-600 kaakaopapua ja yhdessä hedelmässä papuja on 30-40 kappaletta. 
Kaakao on yksi maailman ravinnerikkain ruoka, koska siinä on 1200 aktiivista ainesosaa ja sen painosta 10% on antioksidantteja. Kaakao sisältää mm. paljon magnesiumia, rautaa ja mangaania. Kaakao myös lisää endorfiinin tuotantoa aivoissa. Raakasuklaata voi siis hyvällä omallatunnolla nauttia, mutta suositus kuitenkin on 10-20 kaakaopapua tai 4-5 rkl raakakaakaojauhetta päivässä. Kaakaossa oleva oksaalihappo sitoo kehon kalsiumia, joten kannattaa nauttia myös tarpeeksi kalsiumia! Lisäksi kaakaossa oleva arginiini saattaa alkaa aristaa suuta. Kaikessa siis muistettava kohtuus! :)
Raakasuklaan valmistukseen tarvitset kulhojen, lusikan ja muottien lisäksi:

-1 dl kookosöljyä tai kaakaovoita
-0,5 dl (tai vähemmän maun mukaan) kookospalmusokeria tai hunajaa, makeuttaa voi toki millä muulla itse haluaa, esim. stevia, agavesiirappi, ksylitoli, erytritoli...
-1 dl raakakaakaojauhetta
-1/5 tl himalajansuolaa tai muuta laadukasta puhdistamatonta suolaa
-halutessasi esim. lucumajauhetta ja vaniljaa
-omavalintaisia mausteita, superfoodeja, siemeniä, marjoja, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tms, itse käytin banaanilastuja, pellavansiemeniä, kookoshiutaleita ja auringonkukansiemeniä. Kurssilla oli käytössä myös piparminttuöljyä ja appelsiiniöljyä.

Sulata rasva esim. vesihauteessa ja sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon rasva ja sekoita hyvin. Maista, onko seos mielestäsi sopivaa ja lisää kaakaojauhetta tai makeutusta tarvittaessa. Lisää mausteet, sekoita ja kaada seos muotteihin. Mausteita voi toki ripotella suklaan pinnallekin. Siirrä muotit pakastimeen ja anna jähmettyä 10 min -> valmista! :)
Nam!

-Essi

April 17, 2015

Revontulet 17.3.15

Moi! Tässä olisi muutama kuva viime kuun revontulista :) Kuvat on otettu Porin Vähäraumalla. Tulet eivät kyllä kovin hyvin näkyneet, mutta jonkinmoisia kuvia niistä onneksi sain. Jännintä tässä on se, että tasan kaksi vuotta sitten myös samana päivänä Porissa revotulet näkyivät, siirry postaukseen tästä!
klo 23:29
klo 23:30
klo 23:31
klo 23:34
klo 23:43
klo 23:45

-Essi

April 6, 2015

Perheenlisäystä

Hyvää pääsiäistä toivottelee uusi perheenjäsenemme Ilpo-kani :) Se saapui meille tänään aamupäivällä tuttavaperheen luota, jossa olemme ennenkin sitä käyneet hoitamassa. Perhe halusi luopua kanista ja kukas muukaan olisi ollut sopivampi uusi perhe Ilpolle kuin me! :) Markuksella on ollut kaneja ennenkin (ja minullakin hamstereita) eli jonkin verran kokemustakin löytyy. Kanista olimme jo aikaisemminkin puhuneet, että olisi joskus kiva sellainen hankkia.
 "Missä nyt ollaan?" miettii Ilpo odottaessaan vielä kuljetushäkissä :)
Tutustumassa uuteen ympäristöön! Tai oikeastaan kyseinen häkki, wc ja vesipullo ovat Ilpolle jo tuttuja, mutta ympärillä on silti paljon kaikkea uutta ja jännää. Taiteilin sille Oriflamen laatikosta pesämökin :)
"Onko tämä kippokin minulle?" Vieressä näkyy herkullisia mustikanvarpuja, joista Ilpo kovasti tykkää!
Ilpo täyttää kohta vuoden eli vaikka se ei meille ihan poikasena saapunutkaan, on sillä silti vielä monta elinvuotta jäljellä :) Vaikka se saapuikin meille pääsiäisenä, ei pidä luulla että se olisi vain hetken huumaa ja "toimisi pääsiäiskoristeena" (mitä nykyään paljon tapahtuu, jonka jälkeen kani hylätään, valitettavasti) vaan koska kanin hankkimista olemme jo kauan miettineet, tulee Ilpo pysymään meillä loppuikänsä :)
Ilpo on nimensä mukaisesti uros eikä sitä ole vielä kastroitu. Ilpo menee leikkaukseen kuitenkin jossain vaiheessa myöhemmin :) Ilpo on risteytyskani ja sen tuntomerkkejä ovat harmaat korvat ja harmaa juova selässä sekä tummat silmät.
"Mustako puhutaan?"

Hyvää toista pääsiäispäivää kaikille lukijoille sekä myös muille pupuille! :)


-Essi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...