February 29, 2016

Testissä Myllyn Paras pannukakkujauho

Sain tilaisuuden testata Suosittelumedia Hopottajien kautta uutta Myllyn Paras pannukakkujauhoseosta! Kampanjassa testattiin seosta kahteen kertaan, toisesta tehtiin suolainen ja toisesta makea. Teimme pari viikkoa sitten ruuaksi kalkkuna-fetapannaria ja lisukkeeksi simppeliä salaattia. Eilen sunnuntaina käytimme toisen pussin makeaan pannariin. Emme lisänneet itse taikinaan täytteitä vaan laitoimme niitä vasta valmiin pannarin päälle. Päällisinä toimivat hyvin banaani, vadelmahillo, siirappi, kermavaahto ja kookoshiutaleet :)

Seoksen pääraaka-aineita ovat vehnäjauho, kaurajauho, kananmunajauhe, sokeri ja suola. Sadassa grammassa on kaloreita 364, rasvaa 4,8 g, hiilareita 63,8 g ja proteiinia 13,9 g. 300:n gramman pussista saa valmistettua yhden pellillisen pannaria. Seokseen lisätään siis vain haluamansa neste ja täytteet. Tuote on myöskin laktoositon :) Meillä suolaisessa pannarissa nesteenä toimi maito ja makeassa versiossa maito&vesi -yhdistelmä. 
Lisäsimme suolaiseen pannukakkutaikinaan suikaloitua kalkkunaleikettä, fetaa, punaista paprikaa, tuoretta ruohosipulia, sitruunan mehua ja pippuria. Sitten vain kaadetaan taikina pellille ja laitetaan uuniin. Pussin kyljessä on ohjeet tavalliseen pannukakkuun sekä kasvispannareihin, joissa molemmissa ohjeistetaan paistamaan pannaria noin 25 minuuttia. Meillä kuitenkin piti kalkkunaversiota pitää hieman kauemmin uunissa kuin ohjeessa sanottiin, ja makeaa vielä kauemmin. Sekin riippuu kai uunista :) Lopputulos oli kuitenkin maukas vaikkakin hieman tahmainen. Loppujenlopuksi kyllä aika näppärä tuote! Lisätietoa löydät sivulta: www.hopottajat.fi/pannukakkujauho ja kuvia pannariluomuksista sosiaalisissa medioissa tägeillä #paraspannari ja #hopopannari :)


-Essi

February 23, 2016

DIY-jäätee

Moi! Terkkuja Moveitin PoriJamista :) Vihdoin pääsin siihen kun tällä viikolla ei ole 4H-kerhohommia talviloman takia. Mutta nyt ajattelin tulla jakamaan teille yhden jääteereseptini. Oon tehnyt jääteen itse jo pari vuotta eikä nykyään kaupan jääteetä tule ostettua oikeastaan koskaan. Niissä kun sokerin määrä on jotakin käsittämätöntä (katso viimeinen kuva) Kuten myös mm. Juissi-mehuissa, joita ei tule juotua. Appelsiini- ja omenamehua kylläkin tulee ostettua, mutta niistäkin vain niitä, joissa ei lisätyn sokerin määrä kohoa älyttömyyksiin.
Tässä jääteekannullisessa käytin 1,5 litraa vettä, 10 teelusikkaa Whittardin Apple&Pomegranate -irtoteetä ja yhden sitruunan pestynä ja viipaloituna. Toki tämän voi tehdä teepusseillakin ja joskus lisään mukaan myös juoksevaa hunajaa. Lisään siis kaikki ainekset kannuun veden joukkoon maustumaan yöksi. Aamulla siivilöin irtoteen ja sitruunat vedestä. Joskus myös puristan sitruunasiivuista lisämakua veteen :)
Tällainen taulu oli nähtävillä pari viikkoa sitten Porin keskustan uimahallilla. Katsokaa Juissin sokerimäärää.. sairasta! Valkoinen sokeri ei ole pahaksi pelkästään terveydelle vaan myös hampaiden kunnolle! Eli "think before you drink" :)

-Essi

February 12, 2016

Kissojen leikkauspäivät

Moikka! Tarvitseeko kissasi steriloinnin tai kastraation? Ilmoittaudu suosittuun kissojen leikkauspäivään! Kaverini Kristiina järjestää Satakunnassa kissojen leikkauspäiviä ja olen itsekin siellä auttelemassa. Viimeksi olin kyseisessä tapahtumassa Eurassa 6.2. jolloin hoidimme 32 kissaa eli kiirettä piti! Seuraava päivä on myöskin Eurassa 20.2. mutta se päivä on kuitenkin jo valitettavasti täyteen buukattu. Mutta seuraava päivä järjestetään Kokemäellä la 2.4. Leikkauspäivä järjestetään aina eläinlääkärin omalla klinikalla ja siellä on myös muitakin henkilöitä auttamassa vapaaehtoistyöntekijöinä. Kissasi on siis hyvissä käsissä! Muistathan tulla aikataulutuksen takia paikanpäälle myös ajoissa (sinä kellonaikana, jonka olet varannut). Varauduthan kuitenkin myös odottamaan, sillä kissoja voi olla jonossa montakin. Paras ratkaisu on, että menet kissasi klinikalla olon ajaksi esim. syömään tai vaikka shoppailemaan! Muista myös kertoa ilmoittautuessa, jos kissallasi on jotakin erityihuomioitavaa terveydessä (kuten vaikka piilokives). 
Tervetuloa!

-Essi