Wednesday, January 9, 2019

Missä maissa olen käynyt?

Ajattelin tulla tekemään blogiin hieman yhteenvetoa siitä, missä maissa olen matkustellut viime vuosien aikana, vaikka en olekaan matkustanut äärettömän paljon. Osin pitääkseni kaiken muistissa itselläni mutta toki myös teidän iloksenne. En laske tähän paikkoja, joissa olen käynyt pikkulapsena, koska en muista niistä reissuista paljoakaan, vaan juurikin teini- tai aikuisiällä käydyt maat. En ole myöskään laskenut esimerkiksi Ruotsin-risteilyitä tms. Maat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä vaan pikemminkin aikajärjestyksessä, milloin missäkin olen käynyt.


⇒Viro:

Virossa on tullut käytyä todella monta kertaa, ylös en ole merkannut, mutta arvioisin, että noin kymmenen. Viroon on aina helppo mennä laivalla eikä sinne matkustaminen tai siellä oleilu ole kovin kallista. Suurin osa reissuista on kohdistunut toki Tallinnaan. Matkat on aina tehty erilaisissa ryhmissä, perheen, kavereiden, appivanhempien tai PAMin porukan kanssa. Tallinnan lisäksi olen käynyt Haapsalussa, Laulasmaalla ja Pärnussa. Ensimmäisen kerran Virossa taisin käydä jo peruskouluaikana ja viimeksi juhannuksena 2018.
Laulasmaan vesiputous
⇒Saksa:

Saksassa kävin opintomatkalla vitosluokalla keväällä 2004. Olimme syksyllä aloittaneet koulussa valinnaisena saksan kielen, ja tämä ryhmä teki opettajansa sekä huoltajien kanssa matkan Berliiniin. Ei meistä kukaan vielä siinä kohtaa saksaa kovin hyvin osannut, mutta reissu oli kyllä mahtava! Olin tuolloin ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Matka kesti vajaa viikon ja yövyimme Hotel Kolumbuksessa. Liekö kyseistä hotellia enää olemassakaan :) Kävimme katsomassa erilaisia nähtävyyksiä kuten Brandenburgin portti, kävimme kiertoajelulla sekä kouluvierailulla ja eläintarhassa. Haluaisin kyllä käydä näin aikuisiällä uudestaan Berliinissä (ja miksei muuallakin Saksassa) ja katsoa, kuinka erilaiselta se näyttää monen vuoden jälkeen!
Berliinin muuria ihmettelemässä 2004
⇒Slovenia (ja Itävalta):

Sain viettää Pohjois-Sloveniassa viikon marraskuussa 2015 RYEn syysseminaarissa! Lensin ensin Münchenin kautta Itävallan Graziin, josta järjestäjät hakivat meidät (sitä kauttaa saapui muitakin seminaariin osallistuvia). RYEn tapahtumiin voi osallistua Suomen 4H-liiton kautta. Syksyinen Slovenia oli aivan ihana! Ja sää oli suurimmaksi osaksi sen verran lämmin, että pärjäsi t-paidalla. Pääosa seminaarista kului Ravne na Koroškemissa sijaitsevassa Punkl-nuorisohostellissa, jossa majoituimme muutaman hengen huoneissa. Seminaarin aiheena oli "Brand me new" eli kuinka brändätä itseään paremmin. Seminaari toteutettiin luentoina, vierailijoiden puheenvuoroilla ja useilla ryhmätöillä ja -leikeillä. Kävimme myös maatilavierailuilla, viinitilalla ja Mariborin kaupungissa. Ihana viikko ja paljon uusia tuttavuuksia! Sloveniaan haluaisin kyllä mennä uudestaan.
Viinitilalla Sloveniassa
⇒Latvia:

Latviassa olen käynyt tähän mennessä kaksi kertaa. Ensimmäinen kosketus Latviaan oli heinäkuussa 2016, jolloin menin sinne IFYE-vaihtoon 4H-liiton kautta. Vietin eri puolilla Latviaa kiertäen viisi viikkoa ja näin niin paljon sellaisia pieniä kyliä ja tapasin niin monia ihania ihmisiä, että näitä ei olisi tapahtunut, jos olisin mennyt vain turistina. IFYE-vaihdossa (International 4H Youth Exchange) asutaan isäntäperheissä ja tutustutaan paikalliseen arkeen ja 4H-toimintaan. Omassa vaihdossani vietin pari ensimmäistä yötä pääkaupunki Riikassa, josta sitten siirryin perheeseen. IFYE-vaihtoihin on haku auki aina marraskuussa ja vaihtoon haku on yksi jäseneduista. Toisen kerran Latviassa olin heinäkuussa 2018, kun menin Markuksen ja yhteisen kaverimme kanssa ihan vain kaupunkilomalle Riikaan muutamaksi yöksi. Yövyimme hotellissa, mitä emme yleensä koskaan tee, mutta koska pakettimatkan sain hyvään hintaan niin otimme sen. Yleensä reissuilla asumme aina Airbnb-asunnoissa ja varaamme kaiken erikseen. Tällä viime kesän Riikan-matkalla oli aikaa tutustua paremmin pääkaupunkiin, kun IFYE-vaihdon alussa olin Riikassa vain pari yötä. 
Matelijatalossa vierailu Latvian Rēzeknessä
⇒Liettua:

Kävin Liettuassa IFYE-vaihtoni aikana kun olimme road tripillä host-perheen kanssa! Siellä tuli käytyä monessa kaupungissa, kuten Utena, Zarasai, Anykščiai ja Ignalina. Ihan Vilnaan asti emme menneet, mutta aika lähellä oltiin. Liettuassa kävimme esimerkiksi museossa, vanhan ydinvoimalan juurella, kanitarhalla, Liettuan vanhimmassa kansallispuistossa ja lähes puiden latvojen korkeudessa kulkevalla luontopolulla. Söin paikallista kalaa ja yövyin teltassa! Vilna ja Liettua muutenkin kiinnostaa kyllä edelleen, joten sinne varmasti menen uudestaan.
Luontopolulla Liettuan Anykščiaissa
⇒Venäjä:

Venäjän Karjalassa olen käynyt kaksi kertaa: ensimmäisellä kerralla kesäkuussa 2016 osallistujana 4H-liiton cityleirillä Petroskoissa ja toisella kerralla kesäkuussa 2017 saman leirin ohjaajana. Ennen Venäjälle menoa en oikein osannut odottaa millaista siellä olisi, mutta tykkäsin paljon vaikka en esimerkiksi puhu venäjää kovin sujuvasti. Varsinkin nuoret siellä puhuvat kyllä englantia. Toiselle visiitille olinkin sitten jo käynyt harjoittelemassa venäjän kielen alkeita! Yövyimme molemmilla kerroilla hostelleissa, jotka olivat kivoja ja siistejä. Leirin ja sen ohjelman oli meille suunnitellut molemmilla kerroilla paikalliset 4H-nuoret ja heidän opettajansa/toiminnanjohtajansa. Ohjelmaan kuului mm. nähtävyyksiä, museovierailuita, paikallisia kansantansseja, käsitöitä, venäläinen buffet nuorten valmistamana, orpokotivierailu, shoppailua ja hiekkapiirtotunnilla käynti. Monipuolista ohjelmaa siis! Harmi, ettei tätä cityleiriä 4H-liitto enää viime vuonna järjestänyt.
Ryhmätyötä tekemässä Petroskoissa
⇒Iso-Britannia:

Kävimme Lontoossa syyskuussa 2015 Markuksen ja hänen vanhempiensa kanssa. Vaikka emme olleet edes viikkoa niin siinäkin ajassa näki ja koki paljon (vaikkakin tosi paljon jäi vielä näkemättä!). Lontoo oli upea ja mahtipontinen, mutta liian iso ja vilkas mun makuun. Olihan siellä hienoa käydä ja on hienoa sanoa, että on käynyt Lontoossa ja siellä Starbuckseissa ja Victoria's Secretillä, mutta en laittaisi rahojani uudestaan Lontoon matkaan - ainakaan ihan lähiaikoina. Vaikka Lontoostakin löytyy isoja ja laajoja puistoja, niin kyllä silti erilaiset luontokohteet ja pikkupaikat vetävät mua puoleensa!
Big Ben
⇒Espanja:

Espanjan Mallorcalla kävimme kolmestaan (minä, Markus, Maija) marraskuun lopussa 2016. Yövyimme isossa Airbnb-asunnossa, jossa oli parvekkeet asunnon molemmilla puolilla. Toiselta puolelta näki vuoret ja muita kerrostaloja ja toinen puoli osoitti keskustaan päin. Lensimme Tukholman kautta Palma de Mallorcaan. Mulla ei yleensä tule huono olo lentokoneessa (mitä nyt vähän korvat menee lukkoon), mutta Hki-Tukholma-lennon lasku oli jotain niin kamalaa. Ei ollut yrjö kaukana ja vieläpä meillä kaikilla kolmella tuli samanlainen paha olo! Kun vihdoin pääsimme Palmaan, oli näky hieno kun en ollut ennen nähnyt oikeita palmuja! Mallorcalla tuli tutustutta pääkaupunkiin, mutta myös ihanaan Valldemossaan ja Porto Criston tippukiviluoliin. Kyseisessä paikassa sijaitsee Euroopan suurin maanalainen järvi! Reissulla tuli maistettua mm. miekkakalaa, churroja (olen niitä kyllä tehnyt joskus itsekin) sekä mallorcalaista herkkua ensaimadaa!
Valldemossa, Mallorca
⇒Norja (ja Ruotsi):

Norjassa olen käynyt kerran, kesällä 2017 kun osallistuin Nordic 4H camp -leirille heinä-elokuun vaihteessa. Matkustimme ensin laivalla Turusta Tukholmaan ja siitä jatkoimme bussikyydillä läpi Ruotsin Norjaan asti. Leiri pidettiin Sarpsborgissa ja siellä yövyttiin teltassa. Leirillä oli 4H-nuoria myös Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista. Yhteensä meitä oli noin tuhat! Leirillä oli ohjelmassa erilaisia aktiviteetteja kuten perinneruuan tekemistä, musiikkia ja eri maiden esityksiä, Haldenin kaupunkiin tutustumista, lentopalloa ja muita urheilulajeja, leikkejä ja pelejä sekä yhteislaulutapahtumaan osallistumista. Norja oli hieno ja tunnelma leirillä hauska, sää vain oli hieman kehno kun joka päivä satoi tai tuuli jonkin verran. Ehkä vielä joskus uudestaan menen Norjaan, hieman erilaisempaan kohteeseen kuin tuolloin 2017.
Pohjoismaisella 4H-leirillä Norjassa
⇒Kroatia:

Kroatiasta olin jo haaveillut pari vuotta ennen kuin sinne matkasimme! Vietimme Kroatian Pulassa tasan viikon elo-syyskuussa 2017. Lento, jolla menimme oli suora ja asuimme Airbnb-asunnossa noin 1,5 kilometrin päässä keskustasta. Pulassa oli kuumaa ja aurinkoista, useampana päivänä yli 30 astetta, mutta myös sadetta ja ukkosta pari kertaa. Tutustuimme vanhaan kaupunkiin ja nähtävyyksiin, kävimme erilaisilla rannoilla (esim. Verudela, Premantura, Fizela, Medulin), paikallisella torilla, Pula Aquariumissa sekä viinitilalla. Pulassa oli helppo kulkea bussilla. Rannat olivat aika siistejä ja vesi ihanan turkoosia. Kroatiaan menen varmasti uudestaan, johonkin toiseen kaupunkiin tai useampaan!

Matkustaminen avartaa näkökulmia ja on upeaa oppia uusista ja erilaisista kulttuureista! Aina ei tarvita hulppeaa hotellia tai lisäpalveluita vaan edullisemminkin pärjää, kuten käyttämällä Airbnb:tä ja tekemällä reissussakin joinain päivinä itse ruokaa. Tuliaisiakaan en oikeastaan paljoa enää ostele, muutamat magneetit jääkaapin oveen ja postikortit perheelle, siinä se :) Tänä vuonna mulla sitten saattaakin olla edessä matkustamisen saralla jotain aivan uutta!


-Essi

No comments:

Post a Comment

Thanks for your comment! ♥