September 25, 2016

IFYE-vaihto: Riika 4.-6.7.2016

Syksy etenee jo hurjaa vauhtia eikä blogissa vielä näy minkäänlaista matkakertomusta 4H-vaihdostani :( Se johtunee siitä, että tällä hetkellä motivaatio kirjoittamiseen huitelee jossain ihan muualla. Lisäksi mut nimitettiin juuri 4H-yhdistyksessämme kerhojen toiminnanohjaajaksi eli kerhojen ohjaamiseen ja jäteopetuksiin menee aikaa. Mutta jos vaikka nyt jaksaisi kirjoittaa edes jonkun verran. 

IFYE-vaihtoprosessi (International 4H Youth Exchange) lähti liikkeelle jo kohta vuosi sitten kun 4H-vaihtoihin alkoi haku Suomessa. Hain vaihtariksi Latviaan ja vuodenvaihteessa sain tietää, että pääsen reissuun. Ajan, kuinka kauan vaihdossa haluaa olla, sai päättää itse. Päätin olla viisi viikkoa ja se sopi kohdemaallekin hyvin. Tosin vaihtoon lähtiessäni en vielä tiennyt, missä tulen viettämään viimeisen viikon. Meillä oli myös huhtikuussa 2016 Järvenpäässä valmennus vaihtoon lähteville. IFYE-vaihdossa lennot kohdemaahan maksetaan itse. Tosin sain 4H-liitolta tukirahan sekä matkastipendin. Lisäksi järjestimme toisen Porista lähtevän vaihtarin kanssa muutaman varainkeruutapahtuman. Haku ensi kesän vaihtoihin on tällä hetkellä käynnissä eli jos kiinnostuit, katso lisätietoa 4H-liiton nettisivuilta
Riikan lentokenttä
Vides akadēmija - Latvijas Universitāte eli Latvian yliopiston ympäristöopintoihin keskittyvä rakennus
Ensimmäinen ateria Latviassa (yliopistolla)
Latvijas Nacionālā bibliotēka eli Latvian kansalliskirjasto
Vaatimaton mutta toimiva huoneeni Felicia- hotellissa
Jugend-tyyliä
Latvijas Nacionālais mākslas muzejs eli Latvian kansallinen taidemuseo
Latvijas Mākslas akadēmija eli Latvian Taideakatemia
Näkymät Radisson Blu -hotellin yläkerrasta!

Brīvības piemineklis eli Vapauden muistomerkki. Se kunnioittaa Latvian vapaussodassa kaatuneita. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1935 ja se on 42 metriä korkea. Sen päähahmona nähdään vapaudenjumalatar Milda, joka kannattelee kolmea tähteä. Ne symboloivat Latvian eri alueita (Kurzeme, Vidzeme ja Latgale).
Vanhasta kaupungista
Riikan linna
Katolinen Surujen äidin kirkko
Melngalvju nams eli Mustapäiden talo

Matkaan lähdin siis 4.7. ja vietin pari ensimmäistä päivää Riikassa. Suora lento Helsingistä Riikaan kesti reilu tunnin ja Latvian 4H:n työntekijä Ilze oli mua vastassa kentällä. Menimme hänen autollaan hotellille, josta oli varattu mulle pariksi yöksi huone. Hotel Felicia sijaitsi muutaman kilometrin päässä keskustan ulkopuolella. Huone oli tosi pieni, mutta enpä oikeastaan siellä ehtinyt muuta tehdä kuin käydä nukkumassa :D Vein siis matkalaukun huoneeseen, jonka jälkeen ajoimme takaisin keskustaan. Siellä tapasin Latvian 4H:ssa vapaaehtoistyössä työskentelevän Andan. Hän esitteli keskustaa ja hienoja jugend-tyylisiä rakennuksia. Kävimme myös katselemassa maisemia Radisson Blu -hotellin ylimmästä kerroksesta. Sen jälkeen suuntasimme Vapauden monumentille ja vanhaan kaupunkiin. Kävimme myös parissa erilaisessa kirkossa sisällä. Niissä ei saanut kuvata, joten kuvia kirkoista löytyy vain ulkoapäin. Näimme myös Mustapäiden talon, Kansallisoopperatalon sekä Riikan linnan. Kävimme syömässä Lidossa, joka on hyvin suosittu paikka latvialaisten kuin turistienkin kesken. Itse olen kyseisen ketjun kahvilassa käynyt myös Tallinnassa. 
Yöpaikkani parina ensimmäisenä yönä
Paikallinen poliisiauto!
Tuliaisia perheille. Kiitos kaikki tahot, jotka näitä lahjoittivat! :)
Latvian 4H. Suomen 4H:lla on siinä mielessä käynyt tuuri, että ne neljä H-kirjainta, jotka kuvaavat 4H:n arvoja (head, hands, heart, health), on voitu kääntää melkeinpä suoraan suomeksi ja hoot ovat pysyneet (harkinta, harjaannus, hyvyys, hyvinvointi) Latvian kielessä se ei ole niin helppoa. Latvian neljä hoota ovat prāts, rokas, sirds ja veselība.
4H-toimistolla
Hyllyltä löytyi myös Suomen 4H-logo :)
Pöytätennistä pelaamassa
Toimistorakennus ulkoapäin

Seuraavana aamuna hotelliaamupalan jälkeen Ilze haki mut jälleen ja menimme Riikan 4H-toimistolle. Siellä sain tutustua Latvian 4H-toimintaan sekä pelata Ilzen 12-vuotiaan pojan kanssa pöytätennistä. Hän puhui todella hyvää englantia! :) Vietimme toimistolla parisen tuntia Ilzen vastatessa sähköposteihin. Sain laittaa seinällä olevaan suureen maailmankarttaan tarran siihen kohtaan, mistä olen kotoisin. Edellinen suomalainen oli ollut Latviassa IFYE:nä noin viisi vuotta sitten, jos oikein muistan. Lounaalla kävimme (kuva yllä) Latvian 4H:n kansainvälisiä asioita hoitavan Ariksen työpaikalla (jonkinlainen paikallinen verohallinto).

Ruuan jälkeen suuntasimme Ilzen pojan kanssa Mežaparksissa sijaitsevaan Riikan eläintarhaan (Rīgas Zooloģiskais Dārzs). Paikka oli tosi iso ja ehdimme juuri ja juuri kiertää suurimman osan tarhasta kolmesssa tunnissa. Eläintarhasta löytyi niin pingviinejä kuin tiikereitäkin. Ehkä hauskin tapaus oli virtahepo :) Eläintarha sijaitsee Ķīšezers-järven rannalla ja siellä asuu yli 400 eläinlajin edustajaa. Sieltä löytyy myös Trooppinen talo sekä Kamelitalo. Kiertelyn päätteeksi nappasimme kioskista jätskit ja kävelimme takaisin toimistolle.
Paikallisliikenteen sarjakortti
Kansantanssifestarit 
Latvijas Zinātņu akadēmija eli Latvian Tiedeakatemia. 111 metriä korkean rakennuksen suunnitteli aikoinaan neuvostoliittolainen arkkitehti. 
Matkalla tv-tornille
Erikoista tässä rakennuksessa on se, että hissi näköalatasanteelle kulkee yhden tuollaisen oranssin "jalan" sisällä!
Näkymät 97 metristä Riikan kaupunkiin!

Toimistolta matka jatkui Ariksen kanssa jälleen keskustaan ja sieltä julkisilla Riikan radio- ja tv-tornille! (Rīgas radio un televīzijas tornis) Torni rakennettiin vuosien -79 ja -86 välillä ja lähetyksensä torni aloitti vuonna -86. Näköalatasanne on 97 metrin korkeudessa, mutta itse torni on huimat 368,5 metriä korkea. Näköalatasanteelta maisemat olivat huikeat! Tornin valloituksen jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan ja vanhaan kaupunkiin. Meneillään oli juuri eräässä puistossa kansantanssifestarit ja seurasimme esitystä hetken. Kävimme syömässä eräässä ravintolassa vanhassa kaupungissa ja juttelimme kummankin kotimaan 4H-toiminnasta. 
Aris ja Ilze :)
Keskiviikko-aamuna ensimmäisen host-perheen jäsen tuli hakemaan mua hotellilta :) Näin jäi taakse Riika ja silloin Latvia-seikkailu vasta alkoi! Mutta kertomus jatkuu seuraavassa osassa :)


-Essi

No comments:

Post a Comment

Thanks for your comment! ♥