November 30, 2013

TALLINNA 23.-24.11.13, osa 2

Matkakertomus jatkuu! :)
Glögiä Margo-nimisestä kahvilasta :)


Joulutorin jälkeen suuntasimme Solaris-ostoskeskukseen. Kävin mm. nauttimassa frozen yogurtia mansikoilla, kiivillä ja kookoshiutaleilla Yo!-jääjugubaarissa niinkuin tein heinäkuussa 2012 :) Muistoja, muistoja! Solaris on muutenkin suosikkini Tallinnan keskustan ostoskeskuksista. Kävimme myös hakemassa iltapalaa Solariksen ruokakaupasta, toidupood virolaisittain! Sekin niin tuttu paikka :)

Hotellille palattua näkymä ikkunoista oli huikea ♥

Kohukkeita on aina pakko saada kun käy Virossa! :p


Kaupunkikiertelyn jälkeen huilattiin hetki pehmeissä sängyissä ja iltamyöhään suunnattiin hotellin yökerhoon eli Café Amigoon :) Hotellin asiakkaille sisäänpääsy oli ilmainen, muuten se olisi ollut 8e. Yökerhossa oli sopivasti happy hour ja kolmea erilaista drinkkiä oli myynnissä puoleen hintaan (alle 3 euroa/kpl).


Nukkumaan mentiin myöhään yöllä, mutta aamupalalle heräiltiin jo puoli yhdeksän aikohin :) Aamupala oli todella kattava ja maittava! Sunnuntai-aamu valkeni säältään paljon kirkkaampana mitä lauantai oli ollut.


Aamupalan jälkeen pyörittiin vielä kaupungilla ja käytiin esimerkiksi Kaubamajan Biomarketissa sekä vähän matkan päässä sijaitsevassa Rimissä. Oli ihana katsella kuinka jopa sunnuntai-aamupäivällä ruokakaupan paistopiste oli täynnä juuri uunista tulleita pikkusuolaisia ja leivoksia! Myös kaupan take away -salaattipiste oli pullollaan eri vaihtoehtoja. Suomen ruokakaupoissa tämä ei tulisi kuuloonkaan :D Olin syönyt tuhdin aamupalan, mutta nappasin kotimatkalle kohukkeita!


Hotellihuoneet piti luovuttaa kahteentoista mennessä, jolloin bussimmekin lähti. Mukava bussikuskimme kuljetti meitä muutamassa erilaisessa, sanotaan nyt suoraan, viinakaupassa! Ostokset sai sopivasti suoraan bussin tavaratilaan. Itse emme kovin paljoa juomia raahanneet, vain pari konttia ja muutamia yksittäisiä pulloja, mutta oli sairasta katsoa sitä muiden suomalaisten ostohimoa :D Vaikka monelle suomalaiselle Tallinnan reissu tarkoittaa viinan hakureissua, itse en sitä ole koskaan niin ajatellut. Tykkään kierrellä kaupunkia, herkutella, valokuvata yms! :)

Loppuajan ennen laivaanlähtöä kulutimme SadaMarketissa kierrellen ja kahvitellen. Olen aina vähän pitänyt tuota paikkaa sellaisena läävänä, jossa myyjät tyrkyttävät samaa tavaraa joka nurkassa, mutta tällä kertaa siellä oli ihan mukavaa! Löysin kympillä kivan leopardikuvioisen ison lompakon :) Kolmelta lähdettiin bussin kyydissä satamaan, koska bussin piti ajaa laivaan jo hieman ennen matkustajia. Laiva (M/S Superstar) lähti Helsinkiä kohti klo 16.30. Paluumatka kesti yhtä kauan kuin tulomatkakin. Bussimme odotti taas parkissa päästyämme ulos laivasta. Bussimatka Poriin sujui nukkuessa nopeasti, kotona olimme noin yhdentoista aikoihin :) Kerrassaan mukava reissu!

PS: Tuliaisista tulossa myöhemmin oma postaus :)

-Essi

November 29, 2013

TALLINNA 23.-24.11.13, osa 1

Matkamme alkoi lauantai-aamuna herättyämme ennen puoli viittä! Matka oli siis PAMin Porin osaston järjestämä ja matkan hinta per pää oli paljon halvempi kuin itse järjestetyllä matkalla. Omassa seurueessani oli Markuksen lisäksi mukana vanhempani ja nuorempi pikkuveljeni. Bussi lähti Porin linja-autoasemalta puoli kuusi. Helsingin Länsisatamassa ei kauaa tarvinnut odotella, laivaan pääsi melkein heti terminaaliin saavuttuamme. Laiva (M/S Star) lähti kohti Tallinnaa klo 10.30 ja perillä Tallinnan D-satamassa olimme kahden tunnin kuluttua :) Laivalla oli ihanan vapauttavaa kulkea vain pienen laukun kanssa, koska isoimmat matkatavarat sai jättää bussiin, joka matkusti mukanamme Viroon. Pikalaivamatkoissa on aina ärsyttänyt se, että jos ei heti laivaan päästyään juokse varaamaan istumapaikkoja jostain mukavasta nurkasta, saattaa joutua seisoskelemaan/kävelemään koko laivamatkan, koska ihmisiä on paljon ja istumapaikat menevät nopeasti. Onneksi olimme nopeita ja fiksuja ja saimme kivan paikan, jossa chillailla :)

Kun pääsimme ulos laivasta, oma bussimme odotti meitä jo parkissa. Matkamme jatkui bussilla vähän matkan päähän hotellille eli Sokos Hotel Viruun. Toivottiin, että meidän huone olisi mahdollisimman korkealla, onhan Viru sen verran korkea, että sieltä olisi komeat näkymät :) Ja huoneemme olikin kuin olikin 18. kerroksessa! Hotellille saavuttuamme oli hieman sumuista, joten näkymä huoneen ikkunasta ei kantanut kovin pitkälle. Mutta onneksi ei satanut (edes missään muussa vaiheessa matkaa)!


Saatuamme tavarat hotellihuoneisiin lähdimme samantien syömään, masussa alkoi jo kurnia! Olimme lueskelleet virolaista mainoslehteä laivalla ja löysimme sen avulla upean ravintolan ihan hotellin läheltä, kadulta Narva maantee, Foorumia vastapäätä. Lounge Tallinn oli paikan nimi ja täytyy sanoa, että tähän mennessä elämäni maukkain ravintolareissu! Söin ankan filettä perunamuusilla, punaviinikastikkeella ja salaatilla. Hintaa annoksella oli pikkuiset 14,50e. Pienen hinnasta tekee se, että hintaan kuului lasi punkkua :) Isäni otti paistettua kuhaa (perunamuusilla, kasviksilla ja seedrimännynsiemenillä, 8,50e) ja piti yli kaiken! Markus ja äitini ottivat samaa eli juustossa paneroitu kanafilee (isoilla lohkoperunoilla ja salaatilla, 9,50e), hekin pitivät kovasti :) Pikkuveljeni otti kanapastaa (5,90e) ja sekin hävisi lautaselta aika nopeasti! Äiti otti veljeni kanssa puoliksi jälkkäriksi juustokakkua (4,50e) ja iskä, minä ja Markus maistettiin virolaista perinnejälkkäriä eli kamavaahtoa! Yhdellä annoksella oli hintaa 2,90e. Kamavaahto oli taivaallista. Ainesosina siinä oli talkkunajauhoa, maustamatonta jogurttia, kermavaahtoa ja vadelmahilloa :) Täysin suomalainen ravintolanomistaja naureskeli meille, että "nyt olette sitte vetäny kamaa Tallinnas" :D

Jättiläissipsipussi! :)

Kaubamajan näyteikkunaa koristivat ihanat liikkuvat pingviinit! :3


Ruuan jälkeen kiertelimme kaupungilla, mm. Kaubamajassa ja Viru Keskuksessa ja aika pian suuntasimme vanhaan kaupunkiin kuuluisille joulumarkkinoille! Toriaukio (Raekoja Plats) näytti hämärtyvässä illassa kaikkine jouluvaloineen ja kojuineen kauniilta! Myynnissä oli vaikka mitä! Käsitöitä, koriste-esineitä, vaatteita, matkamuistoja, ruokaa ja herkkuja sekä lähes joka kojusta sai erilaisia kuumia glögejä :)


Matkakertomus jatkuu osa kakkosessa! :)


-Essi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...