Monday, April 3, 2017

IFYE-vaihto: Valdemārpils 18.-22.7.2016

Viimeksi IFYE-kertomuksessa jäätiin siihen kun lähdin itä-Latviasta kohti luoteis-Latviaa 4H-leirille. Bussimatka oli pitkä (yli 400 km) mutta siinä ehti katsella kivasti maisemia! Latvian 4H:n isännöimä leiri järjestettiin Valdemārpilsissä. Se on pieni, alle 3000 asukkaan paikkakunta lähellä Talsia. Alunperin olin saanut ymmärtää, että leiri olisi kansaivälinen ja että siellä tapaisi muita itseni ikäisiä 4H:laisia. Todellisuudessa leiri oli latvialaisille lapsille tarkoitettu kesäleiri. Olin vaihtoon hakiessani kertonut pitäväni valokuvaamisesta, joten toimin tällä leirillä valokuvaajana (kaikki tässä postauksessa olevat kuvat yhtä lukuunottamatta on mun kuvaamia). Se oli kyllä kivaa ja opettavaista, mutta koko leirin aikana en ehtinyt tekemään oikein mitään muuta kuin kuvata. Mutta tunnelma leirillä oli huippu ja oli upeaa nähdä kuinka ison vaivan Latvian 4H ja kaikki ohjaajat näkivät näin isoa leiriä järjestäessään! 

Leiri koostui monesta erilaisesta workshopista, vaelluksesta, kilpailuista, esityksistä, leikeistä ja peleistä, yhdessäolosta, hyvästä ruuasta ja kesäsäästä! Vaelluksella sain kaksi punkkia ensimmäistä kertaa elämässäni ikinä. Onneksi leirillä oli osaava hoitaja, joka poisti ne heti kun huomasin ne. Ja onneksi olen puutiaisaivokuume-rokotettu! Suosittelen tätä rokotetta lämpimästä niille, jotka aikovat matkustaa Baltiassa kesällä, varsinkin maaseudulla tai metsässä.
Alkuseremonia kirkossa
Leiri järjestettiin koulun alueella.
Leirille osallistui noin parisataa latvialaista lasta.
Workshop
Noitabileet ensimmäisenä iltana!
Aamut alkoivat jumpalla!
Askartelu-workshop meneillään
Robottien rakennusta
Lapset yöpyivät teltoissa
Aktiviteettejä Sasmakas-järven rannalla
Maitotuotekilpailun satoa!
Joen ylitys kahden köyden avulla
Lounasta vaelluksen keskellä. Vaellus oli 18 km! 
Retkipäivänä vierailimme mm. turveplantaasilla
Hienot muodostelmat maaperässä!
Slīteren kansallispuistossa sijaitseva majakka
Aktiviteetteja meren rannalla
Viimeinen ilta huipentui tulishowhun
Workshopissa valmistuneita savitöitä


-Essi

No comments:

Post a Comment

Thanks for your comment! ♥