Monday, June 19, 2017

Satakunnan Luonnon päivä

17.6.2017 Porin Polsanluodossa vietettiin Satakunnan Luonnon päivää! Markus kirjoitti siitä etukäteen juttua töissä. Markus oli tuona päivänä itse reissussa, joten ajattelin mennä itsekseni katsomaan mitkä meiningit tapahtumassa oli. Alla olevasta kuvasta näet mitä kaikkea aktiviteettia alueella oli. Aluksi kävin Lottakanttiinissa hörppäämässä raikasta vettä. Yksi Lotista oli käymältäni venäjänkurssilta tuttu nainen. Höpöttelimme hetken ja sitten lähdin testaamaan Polsanluodon uusia pitkospuita. 

Pitkospuureitti ei ole järin pitkä, mutta sitäkin rentouttavampi. Se kulkee joen vierustaa lossille asti. Hieman ennen vaijerilossia oli piste, jossa sai vapaaehtoismaksulla paistaa makkaraa nuotiolla. Vaikka en ole punaista lihaa moneen vuoteen syönyt kovinkaan paljoa niin täytyihän nyt kesän kunniaksi yksi makkara paistaa! Makkaranpaistopisteellä tapasin ensimmäisen kerran myös Poriin Saksasta saapuneen IFYE-vaihtarin. Myöhemmin tapasimmekin paremmalla ajalla ja kävimme mm. Porin metsässä ja museoissa sekä ToVen pelissä. 

Jatkoin pian matkaa vaijerilossille ja ylitin joen muiden osallistujien kanssa. Vaikka Polsanluodossa olenkin ensimmäisen kerran käynyt jo joskus kuusi vuotta sitten niin aina sinne on silti kiva palata ja ylittää pienen pieni matka jokea lossilla. Polsanluoto ja vieressä komeileva Kirjurinluoto ovat muutenkin hienoja ulkoilupaikkoja ja vielä aivan keskustan tuntumassa! Myös Porin VPK:n soittokunta viihdytti osallistujia lossin tuntumassa. 

Alueella oli muutamia eri yhdistyksiä, joiden toimintaan sai tutustua. Lapsille oli myös testattavissa erilaisia lajeja ja pelejä. Kävin kokeilemassa myös jousiammuntaa, jonka tarjosi Porin Jousiampujat. Se on kyllä huippua puuha! Myös viime kesänä Latviassa kokeilin oikeaa jousta. Kävin myös Kirjurin puolella jätskillä ja moikkaamassa lampaita ja vuohia. Kolmeksi palasin Luonnon päivän tapahtuma-alueelle, jolloin yhteislaulun jälkeen Polsanluoto nimettiin Porin ensimmäiseksi mielipuistoksi. Yksi tapahtuman järjestäjistä ja esillä olevista seuroista oli Satakunnan Mielenterveysseura. 
Lahopuutarha
Jousiammuntaa PJA:n pisteellä
Lottakanttiinin jakama vesi teki kauppansa kuumana kesäpäivänä.
Makkaranpaistoa Polsanluodossa.
Porin VPK:n soittokunta
Vaijerilossi
Kirjurin lampaat
Käyhän sinäkin rentoutumassa Polsanluodossa!

-Essi

No comments:

Post a Comment

Thanks for your comment! ♥