Wednesday, June 28, 2017

Villiyrttikurssi Yhdessä

Viime viikolla 21.6. järjestettiin Satakunnan alueen 4H-toimihenkilöiden virkistyspäivä Yläneellä Kuralan kartanotilalla. Päivän teemana oli "Villiyrttikurssi Yhdessä". Pääsimme siis tutustumaan luonnonyrttien keräämiseen ja niiden käyttöön ruoanlaitossa. Valmistimme yhdessä villiyrttimenun ja sen jälkeen pääsimme rentoutumaan savusaunaan ja kokeilemaan villiyrttihaudetta. 
Kuralan kartanotila
Loimaankoivu
Saarni
Päivä alkoi Kuralan kartanotilan esittelykierroksella. Talon emäntä kertoi talon ja sen puutarhan historiasta. Tontille on aikoinaan istutettu paljon erilaisia puulajeja ja kasveja. Ehkä mielenkiintoisin oli loimaankoivu, jonka lehdet ovat erikoisen repaleiset. Pihalta löytyy mm. myös ruotsinpihlaja, saarneja, lumipalloheisi, siperianpihta, juhannus- ja alppiruusu sekä pieni kasvimaa. Läheisellä laitumella on myös hevosia. Kuralan kartanotila tarjoaa majoitusta, juhlatiloja ja elämyksiä ympäri vuoden. Lomakohteesta löytyy mm. savusauna. 
70-80-vuotias siperianpihta
Viime kesänä Latviasta saamani käsinmaalattu 4H-paita 🍀
Esittelykierroksen jälkeen pääsimme tutustumaan villiyrtteihin Perinnepadan Päivi Lehtosen opastuksella. Hän on biologi ja ravintolakokki eli saimme parhaimman mahdollisen opastuksen! Yhdessä menimme keräämään yrttejä ja kasveja luonnosta. Päivi kertoi samalla mitä tietyistä kasveista voi kotona valmistaa ja millä tavalla. Hän kertoi myös mitä kasveja ei kannata tai ei saa käyttää myrkyllisyyden vuoksi. Kerättyämme tarpeeksi aineksia menuamme varten palasimme mökkiin ja aloitimme ruoanlaiton. 
Mesiangervo, jota emme kylläkään tällä kurssilla käyttäneet. Mesiangervo kuitenkin sopii erityisesti yrttijuomaksi.
Yrttihauteen aineksia: juhannusruusu, puna-apila, poimulehti ja syreeni
Rieskaa tekemässä
Kuva: Päivi Kiviranta
Olen aina käyttänyt luonnonmarjoja leivonnassa ja ruoanlaitossa, mutta villiyrttejä hieman vähemmän. Kiinnostus villiyrtteihin kasvoi kuitenkin vuonna 2011 avopuolisoni aloittaessa luonto-ohjaajan opinnot. Pari viime vuotta villiyrttejä on enemmänkin tullut kerättyä lemmikkikanillemme. Yläneen villiyrttikurssilla menuumme kuului villiyrttisalaatti, nokkos-hernerieskat, suolaheinämajoneesi, ryynimakkaraa sekä raparperi-mustaherukanlehtijuomaa. Kaikki yrtit ja kasvit pestään hyvin vedellä ennen käyttöä. 

Villiyrttisalaatti sisälsi tavallisen friseesalaatin, kurkun ja fetajuuston lisäksi maitohorsman lehtiä, vuohenputkea ja ketunleipää. Maitohorsmaa voi käyttää tuoresalaatteihin, keittoihin, muhennoksiin sekä yrttijuomiin. Nuoria maitohorsman versoja voi käyttää myös keitettyinä parsan tapaan. Vuohenputki käy mausteeksi, tuoresalaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin. Ketunleipä eli käenkaali on erinomainen myöskin tuoresalaatteihin, keittojen pinnalle tai koristeeksi erilaisiin ruokiin. Ketunleivässä on sitrusmainen, pirteä maku ja sen takia käytimme sitä suolaheinän kanssa myös majoneesiin. Suolaheinästä käytetään lehdet ja ne maistuvat hieman suolaiselta. Niitä voidaan myöskin hyödyntää raakasalaateissa tai keitoissa mausteena. Suolaheinä kuin myös ketunleipä sopivat hyvin kalan kanssa käytettäväksi. Kumpikin sisältää oksaalihappoa eli niitä ei saa käyttää liikaa. 
Villiyrttisalaatti
Raparperi-mustaherukanlehtijuoma
Rieskoihin keräsimme nokkosta. Ennen käyttöä nokkonen pitää ryöpätä kiehuvassa vedessä noin parin minuutin ajan, jotta se ei enää pistäisi. Nokkonen yhdistettiin herneiden, suolan ja veden kanssa, ja seokseen lisättiin ohra- ja vehnäjauhoja. Taikinan pitää olla melko kiinteää, jotta siitä on helppo muotoilla rieskoja käsin. Rieskat paistetaan kuumalla muurikalla ilman rasvaa tai öljyä. Raparperi-mustaherukanlehtijuoma oli raikas lisä menuumme. Mustaherukan lehtiä voidaan käyttää raakasalaatteihin, yrttijuomaksi, mausteeksi, kurkkujen säilöntään ja siman valmistukseen. Yrttihaude sisälsi mm. juhannusruusua, puna-apilaa ja poimulehteä. Poimulehdellä tiedetään olevan iholle turvotusta laskevia ominaisuuksia. Juhannusruusu sen sijaan pehmentää ihoa. Poimulehteä voidaan käyttää myös ruoanlaitossa salaateissa, keitoissa, muhennoksissa ja yrttijuomissa. Puna-apilan kukintoja voi käyttää myös yrttijuomaksi, jauhettuina ja myös tuoreina keittoihin ja leivän tekoon. Lehtiä voi käyttää myös salaatteihin, yrttisilppuun, keittoihin ja leipään. Valkoapilaa käytetään samoilla tavoilla. 
Kuva: Päivi Kiviranta
Lounaan jälkeen pääsimme testaamaan savusaunan löylyjä ja samalla villiyrttihaudetta. Osa uskaltautui myös uimaan Yläneenjokeen. Vesi oli vielä kylmää, mutta virkisti kummasti. Olipas hieno päivä yhdessä tekemisen merkeissä! :)


-Essi 

No comments:

Post a Comment

Thanks for your comment! ♥