Monday, May 19, 2014

PÄRNU 10.-12.5.14, osa 1

Lomailin Markuksen ja perheeni kanssa Viron Pärnussa äitienpäiväviikonlopun ajan :) Matkamme alkoi lauantaiaamuna Porin linja-autoasemalta klo 5:30. M/S Star -laiva lähti Helsingin Länsiterminaalista klo 10:30. Laivalla meillä oli buffet-aamiainen ja Tallinnaan saavuimme noin 12:30. Oma bussimme jo odottikin parkissa ja parituntinen bussimatka Pärnuun alkoi :)
Meno- ja tulomatkoilla Tallinna-Pärnu välillä näimme paljon haikaroita ja niiden pesiä :) Muutenkin maisemat olivat hienot, mutta ne eivät kuitenkaan olleet niin kovin erilaiset kuin Suomessa. Asuinalueita, metsää, peltoja ja vesialueita. Kasvillisuus oli kuitenkin hieman erilainen ja kevät pidemmällä kuin Suomessa. Mahtavaa oli kuitenkin myös se, että siitepölyallergiani oireet hävisivät Virossa melkein kokonaan! Pahimpia mulla ovat lapsesta asti olleet koivu ja tervaleppä, joita en matkalla nähnyt paljoakaan. Pärnussa oli sen sijaan paljon hevoskastanjoita, lehmuksia ja vaahteroita. 
Pärnujoki
Yövyimme A.H. Tammsaare pst -kadulla sijaitsevalla neljän tähden Strand SPA & Conference Hotellissa. Se on ollut toiminnassa jo vuodesta -92 lähtien. Hotelli sijaitsee upean Pärnun lahden rannalla ja maisemat olivatkin upeat! Rannalle oli siis lyhyt matka. Hotellista löytyy majoituksen lisäksi konferenssitiloja, ravintola, kylpylä, wellness-keskus (kauneushoitola&parturikampaamo), yökerho ja 18-reikäinen minigolf-rata. Hotellin ilmainen Wi-Fi -yhteys toimi nopeasti. Huoneemme oli mukava ja viihtyisä kahden hengen perushuone :) Majoittumisen jälkeen lähdimme kävellen keskustaan, jonne on matkaa hotellilta kaksi kilometriä. 
Kävelimme ihanan asuinalueen läpi (Aisa-katu). Jyrkkäkattoiset talot olivat keskenään erilaisia ja hienoja ja jokaisessa pihassa oli pieni tai isompi puutarha. Niissä kasvoi kukkien lisäksi mm. mansikkaa, omenaa, porkkanaa ja yrttejä. Miltein jokaisessa pihassa kukoistivat kauniit punaiset tulppaanit :)
Näkymää keskustasta!
Kiertelimme kaupungilla kaupoissa, liikkeissä ja mm. Port Arturissa, jossa kävimme myös syömässä. Söimme Portaal-nimisessä edullisessa lounaspaikassa, jossa valinnan varaa riitti! Saatavilla oli keittoja, salaatteja, pastoja, pihvejä, ranskalaisia ja muita simppeleitä ruoka-annoksia... Itse otin kreikkalaista salaattia, joka osoittautui todella maukkaaksi ja isoksi! Hintaa salaatilla taisi olla neljä euroa, ei paha :) Kävimme hakemassa illaksi purtavaa Port Arturin isosta ruokakaupasta (toidukaubad) sekä parit juomat CityAlkosta. 
Kävelimme hotellille takaisin, lepäsimme jonkin aikaa ja lähdimme kylpylään pulikoimaan :) Se ei ole mikään iso ja mahtava vaan juuri sopivan pieni ja viihtyisä kera höyrysaunan. Myöhemmin illalla meidän piti käydä kurkkaamassa hotellin yökerhossa, mutta väsymys otti vallan, olihan herätty aamulla jo 4:30. No, ei se niin haitannut, koska muutenkaan ei ole viime aikoina nuo baarit/yökerhot niin kiinnostaneet :)

Jatkoa matkakertomukselle tulossa lähiaikoina :)


-Essi

4 comments:

  1. Mieki oon joinain kesinä käynyt Pärnussa ja se oli kyllä kiva paikka! Ja ei tosiaan ihan älyttömän erilainen suomesta, vaikka hintaeroja saattaakin olla! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta! :) Hintaeroja kyllä on. Moni sitä sanoo nykyään että ei siellä Virossa enää mitään halpaa ole, mutta kyllä ainakin mun mielestä on vielä. Vaikka en mikään rikas olekaan :D Ei kovin monesta paikasta Suomesta saa isoa salaattia neljällä eurolla eikä puolen litran likööripulloa kolmella eurolla! Myös vaatteet ovat aika edullisia Virossa, varsinkin "halppismerkit" :)

      Delete
  2. Pärnussa niin kaunista :) Allergioista tuli mieleen, en suosittele kellekään vähänkään allergiselle visiittiä tonne mun työpaikalle tällä hetkellä. Se siitepölyn määrä on aivan järjetöntä. Tänäänkin pöllysi niin, että sai vaihdella paikkaa kun ihan kun hiekkamyrskyn silmässä olisi seissyt. Kaikki peittyi keltaiseen kun hetkenkin oli paikallaan ja puhelimen näytölle leijaili heti kerros pölyä kun edes vaan katoit kelloa. Otan itekin allergialääkkeen aamulla töissä vaikken välttämättä tarvitsisikaan. Jos allergiat olis mitä ne oli jonkun 10 vuotta sitten, en todellakaan olisi töissä vaan sairaslomalla. Mun oireet oli ennen niin järkyttävät, että lähetettiin niin usein kotiin lepäämään kun musta ei töihin ollut. Nyt ei ole mitään muita oireita kuin, että aivastelen töissä ja oon enemmän kun tyytyväinen tähän tilanteeseen!

    T. Sanna (kun tää heittää taas jonkun epämääräsen Google-nimen tänne kuitenkin :D)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huh, mun painajainen! xD Joo.. siis tänä vuonnahan noi siitepölymäärät on ihan järkyttävät. Sitte päälle kaikki katupölyt sun muut pölyt niin ei varmasti henki kulje! Mulla oli allergia pienenä tosi paha, sitte oli muutamia vuosia aika helppoa, mutta 2 vuotta sitten alkoi taas pahentua. Mul on kaikki mahdolliset lääkkeet, suihkeet, tipat ja astmapiiput :D Tällä hetkellä nuhan ja silmien kutinan lisäksi kaamee yskä.. No, kai se kesä sieltä pian tulee, häviää pölytkin :)

      Delete

Thanks for your comment! ♥